Hei!

Muistatko sen hetken, kun et lapsena päässyt mukaan leikkiin tai jäit kotiin, kun muut pääsivät huvipuistoon?

Ehkä mummi otti sinut syliin ja tarjosi pullaa, jotta paha mieli helpottaisi.

Tai teininä – kun ystäväporukassa jäitkin ulkopuolelle ja kävelit kioskille ostamaan karkkipussin. Et siksi, että olisit halunnut herkkua, vaan koska kipu sisälläsi tuntui niin musertavalta.

Moni meistä on oppinut jo lapsena, että herkku lievittää pahaa mieltä. Se tuo lohtua. Se antaa dopamiinia ja hetken tunteen siitä, että kaikki on taas hyvin. Mutta samalla opimme jotain muuta – että ikäviä tunteita ei tarvitse tuntea. Ne voi syödä pois.

💔 Tunnesyöminen ei ole kehon nälkää, vaan nälkää lohdulle, nähdyksi tulemiselle, turvalle.

Aikuisenakin saatamme lohduttaa itseämme suklaalla, jäätelöllä tai Netflixin äärellä rouskutetuilla sipseillä. Tai palkita itsemme herkuilla, kun olemme olleet “hyviä”.

Mutta mitä jos on olemassa toinenkin tapa?

✨ Mitä jos sinä voisit lempeästi ja sallivasti kohdata sen, mikä tuntuu vaikealta?

Entä jos pettymystä ei tarvitsekaan peittää? Jos suru voisi tulla – ja mennä – ilman, että sitä täytyy hukuttaa nopean dopamiinin alle?

Kolme lempeää vaihtoehtoa herkkujen sijaan:

1. Puhu ystävälle, joka kuuntelee – ei neuvo, ei tuomitse, vaan on.
2. Pysähdy tunteen äärelle. Missä kohtaa kehoa tunnet sen? Miltä se tuntuu? Havainnoi tunteen fyysisistä olemusta. Mitä tämän tunteen alapuolella on?
3. Lähde kävelylle. Tutkitusti se auttaa sekä tunteiden että ajatusten selkeyttämisessä. Jätä kuulokkeet pois korvilta ja anna kehosi vaan lempeästi liikkua. Tai juokse, jos se helpottaa. Mikä toimii sinun kehollesi?

Joskus tunteiden kohtaaminen yksin tuntuu liian suurelta. Silloin et tarvitse lisää itsekuria kaupan kassajonossa – vaan tukea ja turvaa.

💛 Jos kaipaat apua tunnesyömisen taustalla olevien tunteiden kohtaamiseen, kuljen mielelläni rinnallasi.

Sallivin terveisin,

Siru