|
Hei Reader! Koetko sinäkin, että syksyt – ja etenkin tämä syksy pitkänä, lumettomana ajanjaksona – on tuntunut poikkeuksellisen väsyttävältä ja uuvuttavalta? Harmaa pimeys on jatkunut viikkokaupalla, eikä valoa tunnu riittävän. Iltalehtikin uutisoi, kuinka joulukuussa aurinko on paistanut vain joitakin minuutteja. Ei siis ole ihme, jos tekee mieli vain vääntäytyä talvilevolle ja vetäytyä sohvan nurkkaan Netflixiä selaamaan suklaalevyä napostellen. Valolla on valtava merkitys ihmiskeholle. Olemme osa luontoa, vaikka eläisimme sähkövalojen ja ruutujen keskellä. Kehomme tarvitsevat aurinkoa ja luonnonvaloa voidakseen hyvin. On täysin luonnollista, että pimeään aikaan keho kaipaa enemmän unta ja lepoa – ja aivan yhtä luonnollista on se, että valoisaan aikaan koemme enemmän energiaa, virkeyttä ja toimeliaisuutta. Minulle kaamosväsymys on ollut aikoinaan hyvin tuttua. Ollessani palkkatöissä minulla oli kirkasvalolamput sekä työhuoneessa että keittiön pöydällä. Talvisin koin tarvitsevani kymmenen tuntia tai enemmän unta yössä, ja silti väsymys, aikaansaamattomuus ja keskittymiskyvyn puute seurasivat mukana arjessa. Kirkasvalolamput saattoivat auttaa hetkellisesti, mutta samaan aikaan ne myös väsyttivät silmiä. Nykyään en kuitenkaan kärsi kaamosväsymyksestä, masennuksesta enkä jatkuvasta uupumuksesta. Mikä sitten on eri tavalla? Kun jäin pois palkkatöistä – ensin opintovapaalle ja myöhemmin yrittäjäksi – vuorokausirytmini alkoi muuttua. Nykyään käyn joka aamupäivä valoisan aikaan kävelyllä koiran kanssa ulkona. Säästä riippumatta. Ulkona silmäni ja kehoni saavat vastaanottaa luonnon aitoa valoa ja auringon energiaa, oli päivä sitten pilvinen tai aurinkoinen. Ja tämä on olennainen ero: vaikka sää olisi pilvinen, keho saa ulkona valoa aivan eri tavalla kuin sisällä kirkasvalolampun vieressä. Luonnonvalo, erityisesti aamuisin heti herättyä, auttaa myös säätelemään vuorokausirytmiämme ja tukee unen laatua. Ei ole sattumaa, että ennen vanhaan sairaaloissa ja parantoloissa oli suuret ikkunat – jotta potilaat saisivat mahdollisimman paljon luonnonvaloa. On myös täysin luonnollista, että unen määrä vaihtelee pimeän ja valoisan ajan mukaan. Pimeään aikaan keho saattaa kaivata enemmän unta, valoisaan aikaan vähemmän. Mutta entä sinun kehosi? Kuinka paljon sinun kehosi haluaa nukkua juuri nyt? Mitä se tekisi hyvinvoinnillesi, jos lisäät luonnon valon saamista? Jokaisen keho on yksilöllinen. Mutta yksi asia on meille kaikille yhteistä: ilman aurinkoa ei olisi elämää. Ei luonnossa – eikä meissä. Mitä jos voisit sallia itsellesi aamun kahvitauon ulkona ulos katsellen, sen sijaan, että juot sen pikaisesti työpöydän ääressä tai kännykästä Wilma -viestejä lukien? Lempeästi, valosta nauttien myös pilvisellä säällä, Siru PS. Jos lähipiirissäsi on joku, joka kärsii kaamosväsymyksestä – tai kaipaa muuten vain rauhaa ja rentoutumista – löydät lahjakortit Haelan verkkokaupasta. |
Kun olet kyllästynyt puhumaan ongelmistasi, eivätkä ne siltikään ratkea. Kokeile jotain erilaista. Autan sinua.
Hei Reader! Milloin viimeksi olet oppinut jotain uutta? Ehkä olet opetellut töissä uutta sovellusta tai käyttöjärjestelmää.Tai opiskellut uutta alaa loputtomasti lukien, luennoilla ja harjoittelussa.Tai kuten minä – mennyt tanssikurssille. Aluksi kaikki tuntuu hankalalta. Tanssikurssilla jalat menevät solmuun eikä rytmissä pysy.Kaikki energia menee keskittymiseen, askelten muistamiseen ja yrittämiseen. Seuraavalla kerralla olet taas vähän hukassa.Rytmi alkaa jo pilkahdella, mutta välillä...
Hei Reader! Oletko sinäkin huomannut, että mökillä, metsässä tai meren rannalla hengitys syvenee itsestään ja olotila rauhoittuu? Ajatukset hiljenevät. Keho rentoutuu ja mielen kaaos kevenee. Uni tulee helpommin ja hymy on herkemmässä. Tämä luonnollinen rauhan olotila vetää meitä – etenkin suomalaisia – metsään, luontoon ja kesämökeille, koska luonnossa olotilamme on itsestään rennompi ja rauhallisempi. Mikäs sen ihanampaa, kuin näin talviloma-aikaan (mahdollisuuksien mukaan) mennä ulos...
Hei Reader, Usein uuden vuoden alku saa meidät listaamaan tavoitteita: parempi työ, uralla eteneminen, jatko-opinnot, rahan tienaaminen… Minäkin olen ollut siellä – kiireen ja puskemalla eteenpäin suorittamassa ja yrittämässä tehdä kaiken “oikein”, jotta minut hyväksyttäisiin ja jotta minua arvostettaisiin. Lopulta huomasin, että vaikka kaikki tavoitteet olisivat kuinka eteenpäin vieviä, ne eivät kanna, jos keho jää huomioimatta. Huomasin myös tavoittelevani sellaisia asioita, jotka eivät...